Kangasalla sijaitseva Ali-Marttilan puutarha on erikoistunut leikkoruusun viljelyyn. Ali-Marttilan kotimaiset ruusut ovat tunnettuja kestävyydestä, uusista ja monipuolisista lajikkeista sekä ympäristöasioiden huomioimisesta viljelyssä. Erilaisia lajikkeita on tuotannossa parisenkymmentä, joten joukkoon mahtuu erivärisiä ja -kokoisia kukkia.

Tilalla viljellään ruusua koko pinta-alalla jo kolmannessa polvessa, ja puutarha onkin vahvasti perheyritys. Yritystä luotsaavat tällä hetkellä serkukset Olli Marttila ja Matti Marttila. Tila on ollut suvulla jo yli 300 vuoden ajan, ensimmäiset kasvihuoneet sinne rakennettiin 1960-luvulla. Aluksi viljeltiin kurkkua ja tomaattia, kunnes 1980-luvulta alkaen mukaan tulivat myös ruusut, jotka valloittivat koko viljelypinta-alan 1990-luvulla. Tätä nykyä leikkoruusuja kerätään noin hehtaarin alueelta ja yritys onkin suurin leikkoruusun viljelijä Suomessa.

Puutarhan viljelemiä ruusuja voi löytää kukkakaupoista ympäri Suomen.

Ali-Marttilan tilan idylliset rakennukset toimivat myös juhlatiloina ja varsinkin juhlatallista on tullut hyvin suosittu juhlapaikka etenkin hääparien keskuudessa.