Viherlandia Oy

Viherlandia on yli 30-vuotias puutarhakeskus ja puutarha-alan asiantuntijatalo.

Yrittäjä: Jyrki Tahvonen (Kuvassa myös vaimo Tiina ja tytär Lilia)
Sijainti: Jyväskylä
Perustamisvuosi: 1984
Henkilökunnan määrä: 28/50
Kasvihuoneala m2: 6500
Päätuotteet: Kesäkukat, leikkoruusu ja joulutähti
Myynti: myös vähittäismyyntiä
www.viherlandia.fi
Instagram

Miksi haluat kasvattaa kukkia meille muille suomalaisille?
– Haluan tarjota mahdollisimman monelle ihmiselle mahdollisuuden kokea kasvun ihmeen.

Mikä on parasta työssäsi?
– Parasta työssä on yrittäjän vapaus – kokeilla, onnistua ja joskus myös epäonnistua.

Mikä on erityistä juuri sinun puutarhassasi?
– Kasvihuoneissamme on elämää ympäri vuoden ja olemme yksi harvoista puutarhakeskuksista Euroopassa, josta voi ostaa paikan päällä viljeltyjä tuotteita. Meidän omia Nuppulan tuotteita löytyy valikoimistamme vuoden jokaisena päivänä. Viherlandiassa on onnella juuret.

Sana on vapaa.
– Meidän Tahvosten suku saapui tänne Jyväskylään jo 1800-luvun puolivälissä. Meidän juuret on viljelyssä. Viiden sukupolven aikana toimintamme on siirtynyt maanviljelystä puutarhaviljelyyn. Nyt viljelemme kasvesa ja kukkia jo kolmannessa sukupolvessa.

Uutiskirjeen tilaus

Kyllä, haluan sähköpostiini tietoa Kauniisti kotimaisen kisoista ja kampanjoista.

Kiitos tilauksesta.