Leikitellään tulppaaneilla!

Kauniit tulppaanit ovat ihana talvisen kodin piriste. Tulppaanit tuovat mukanaan myös tuulahduksen tulevasta keväästä ja tulppaanien aikaan päivätkin pitenevät kuin huomaamatta. Lukaise alta helpot tulppaanivinkit, joiden avulla luot kotiin tai juhlatilaan värikkäitä yksityiskohtia.

Kaunis ja näyttävä tulppaaniseinämä syntyy käden käänteessä hyllylle tai lipaston päälle. Yhdistele kodin väreihin sopivia erikokoisia maljakoita keskenään ja nappaa mukaan kaksi tai kolme nippua keskenään samansävyisiä tulppaaneja.

Trendi, jossa tulppaanit asetellaan esille sipuleineen pitää pintansa myös tänä keväänä. Ja miten upeita yksityiskohtia niillä saakaan tehtyä! Sipuleineen myytäviä tulppaaneja voi kysyä suoraan omalta kukkakauppiaalta tai hyvin varustetuista puutarhamyymälöistä.

Rentoa ja silti tyylikästä! Lieriömäinen lasimalja paljastaa tulppaanit varsineen. Asetelma on kaunis ja huolettoman näköinen. Varsien kasvaessa pituutta niiden voi antaa roikkua rennosti maljan reunojen yli.

Juhlatilan koristeluun sopivat asetelmat on tehty sijoittamalla rentovartisia tulppaaneja pallonmuotoisen lasivaasin sisälle. Pohjalle lisätään vähän vettä ja tulppaanin varsi laitetaan ensin veteen ja sen jälkeen varsi asetellaan myötäilemään vaasin reunoja.

Huolettoman näköinen kukkakassi syntyy laittamalla maljakoita kassin sisälle ja sen jälkeen tulppaanit ryhdikkäästi maljakoihin, joissa on hieman vettä pohjalla. Kassin tilalla voi myös olla paperipussi, lahjakassi tai vaikkapa kangasta.

Roikkuvat, pienet kierrätyspulloista tehdyt maljakot sopivat hyvin esimerkiksi pieneen kotiin, jossa on vähän pöytätilaa. Ikkunan edessä kukat saavat myös runsaasti luonnonvaloa.

Kokeile vinkkejämme ja luo samalla uusia tapoja tuoda kukkia esille, jotka sopivat sinun kotiisi tai tyyliisi. Leikittele vapaasti väreillä ja materiaaleilla. Elävät kukat tuovat kotiin ihanaa piristystä ja tunnelmaa!