Kuvassa on punainen pelargonin kukinto.

Pelargoni rakastaa aurinkoa ja lämpöä

Pystykukkainen kotipelargoni on yksi suosituimmista kesäkukista ja varma valinta paahteisen parvekkeen kaunistajaksi. Se sietää hyvin kuumuutta ja kestää kuivahtamista, joten siksi se on hyvä hankinta myös aloittelevan puutarhaharrastajan parvekkeelle. Pelargonia on pidetty pitkään mummokukkana mutta nykyään se on yhä yleisempi näky myös nuorison suosimien kaupunkikeskustojen parvekkeilla ja ikkunoilla.

Kuvassa on neljä punaista pelargonia parvekkeella.

 

Terveen ja hyvinvoivan pelargonin tunnistaa tiiviistä kasvutavasta ja tummanvihreistä lehdistään. Ostohetkellä auki voi olla yksi tai kaksi kukkaa ja runsaasti nuppuja työntymässä esiin. Kotona pelargoni kannattaa istuttaa heti pari senttiä isompaan ruukkuun. Kuivuneiden kukkien poistaminen on helppoa ja innostaa kasvia kasvattamaan sekä avaamaan lisää uusia kukkanuppuja. Pelargoni sopii myös hyvin kukkaryhmiin, jossa on muita aurinkoisen paikan kukkijoita.

KUvassa on punaisia pelargoneita kasvihuoneessa.

 

Hallaa pelargoni ei kuitenkaan siedä. Jos se saa kylmää, niin kukat kuivahtavat ja kuolevat ensimmäisenä. Sitkeänä kasvina sen saa kuitenkin elpymään jos lehdet ovat suurimmaksi osaksi säästyneet hallan vaurioilta. Seuraava lämpöaalto innostaa kasvin taas uuteen kasvuun, ja hetken päästä uusia kukkanuppuja on jo näkyvissä. Kun pelargoni viettää koko kesän ulkona se on karaistunut kestämään yllättävän hyvin myös viilenevän syksyn lämpötiloja. Usein se onkin viimeisiä parvekkeelta poistettavia kukkivia kasveja. Pelargonista on todella pitkään iloa!

 

Pelargonilajeja ja värisävyjä on todella paljon, joista punainen, oranssi ja vaaleanpunainen ovat suosittuja. Saviruukut saavat myös näyttää elämää nähneiltä – ne tuovat kivaa rosoisuutta kauniiden kukkien vastapainoksi. Kokeile vaikka!

Kuvassa on rannalla kolme punaista pelargonia. Pelargonien vieressä on iso kivi ja saviruukkuja.