Hyasinttien trendi tuo sipulin esiin

Joulun aikaan kukkien trendit korostuvat entisestään. Hyasinttia pidetään perinteisesti ruukkukukkana, jota se saa mieluusti ollakin, mutta kotia koristaessa sen kanssa voi leikitellä monella tavalla. Nappaa tältä sivulta helpot koristeluvinkit omaan kukkaisaan joulukotiin!

Puhdista sipulit varovaisesti mullasta ja jätä vaalea juuristo paikoilleen. Täytä ylöspäin kapeneva maljakko vedellä ja aseta sipulin juuristo veteen. Juuret saavat olla kokonaan veden peitossa. Muista lisätä vettä tarpeen mukaan. Lannoitteita hyasintti ei kukkiakseen tarvitse.

Pinkkiä joulua! Kukan sävyihin sopivan lopputuloksen saa aikaan samanvärisillä suojaruukuilla. Hyasinttien multapinnalle voi asetella koristeeksi sammalta. Isompana ryhmänä värit tulevat kauniisti esille ja kiinnittävät huomion.

Kiedo sipulien ympärille villalankaa ja asettele sipulit lasimaljan sisälle. Asetelman täydentää metsäistä tunnelmaa tuova puun oksa. Astian pohjalle lisätään vettä, jotta sipuli jaksaa kasvattaa kauniin ja tuoksuvan kukan.

Hyasintti viihtyy hyvin viileässä joten säiden salliessa voi joulun aikaan päästä vielä istutuspuuhiin. Istuta sipulit vieri viereen ja kastele multa. Aseta ruukku lasitetulle parvekkeelle tai oven pieleen. Viileässä hyasintti ilahduttaa pitkään ja pakkasten uhatessa asetelman voi nostaa sisälle.

Kun hyasintin kukkavarsi alkaa venyä liian pitkäksi, katkaise se maljakkoon. Sinivalkoinen maljakkoasetelma on myös mitä kaunein itsenäisyyspäivän pöytäkoriste.

 

Uutiskirjeen tilaus

Kyllä, haluan sähköpostiini tietoa Kauniisti kotimaisen kisoista ja kampanjoista.

Kiitos tilauksesta.